Oulussa nuorilla on kolmenlaisia ongelmia: nuorisotyöttömyys, päihteet sekä mielenterveysongelmat ja ammattimaiseen hoitoon pääsy.
Lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon pääsy on vihdoin ja viimein saatu lainmukaiseksi, mutta kolme kuukauden hoitotakuuaika on edelleen pitkä aika odottaa apua. Sinä aikana ongelmat saattavat pahentua ja moninkertaistua. Tieto siitä, että ongelma ei ole vain Oulussa vaan se on valtakunnallinen, ei yhtään lohduta.
Kun mielenterveyspalvelut siirtyvät vuoden vaihteessa kaupungilta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle eli Pohteelle, tilanne on kaikin tavoin ruuhkaantunut: niin hoitoon pääsyn osalta sekä lasten ja aikuisten puolella kuin myös psykiatristen osastojen osalta.
Palveluita pitää pystyä tarjoamaan enemmän, joten on ehdottoman tärkeää saada lisää resurssia eli rahaa, joka näkyy järjestämissuunnitelmassa ja budjetissa. Näin voimme palkata lisää hoitajia, psykologeja ja psykiatreja.